Tulipahan tuossa luettua kirja, joo, minä, luin kirjan! Se on itse asiassa aika yllättävää kun enpä ennen ole kirjoja juurikaan lukenut ja en vissiin koskaan ole yhtään kirjaa alusta loppuun edes lukenut. Kertahan se on ensimmäinenkin. Tuon vielä luin kahdessa päivässä ja yleensä siihen mennessä en ole lukenut kuin about 30-50 sivua, nyt sitten meni sen 316 vai mitä niitä oli. Kirjahan oli ”Häräntappoase” joka oli kyllä oikein hyvä valinta tuollaiseksi ensimmäiseksi kirjaksi luettavaksi koska oli niin helposti luettava ja oikein kivasti kirjoitettu. Tykkäsin.
Ostin sen siis itselleni, en ole oikein koskaan osannut lukea kirjaston kirjoja vaan minulla on joku ihme tarve omistaa ne jolloin niitä on mukavampi lukea. Kai se on jotain että kun se on oma ja siitä on maksanut jne. jotain tuollaista ehkä. Tai sitten sille ei ole mitään järkevää selitystä. Kaikkea ne tyttöystävät saa kyllä aikaan... minutkin kirjojen ääreen, on se maailma menossa ilmeisesti ihan ympäri tai vähintään tuhoutumassa.
Tilasin siis siinä samalla vielä pari muutakin kirjaa jotka on vielä tulematta. Toinen niistä on tuo ”Ruttolinna” kun tyttö sitä suositteli, kun kysyin että voisiko hän mahdollisesti suositella minulle jotain kirjaa... taisi muuten vähän jopa järkyttyä tuosta kysymyksestä :o Enkä tosiaan ihmettele vaikka niin olisikin. Hih, ja oli se ylpeä kun minä luin tuonkin kirjan alusta loppuun, wiih, kivaa ^ ^ Ehkäpä tuosta tulee uusi harrastus minulle, toivottavasti, sitten tytön kanssa voidaan lueskella yhdessä kirjoja, vaikka yhtä samaan aikaan! :o

Huomasinpa tuossa viime yönä sellaisenkin asian että miten hemmetin hyvälle voikaan tuntua se kun tyttö puhuu minusta poikaystävänä... vaikka se nyt voi kuulostaa jollain tapaa jopa säälittävälle mutta niin se vain on! Se tuntuu hyvälle! Varmasti siinä on sekin että kun se on juuri tuo kyseinen ihminen, siitä tulee jotenkin sellainen ehkä jollain tapaa turvallinen olo siitä että minulla on todella joku, minulla on tyttöystävä.
Minä en edelleenkään voi olla hehkuttamatta sitä kuinka minä tykkään kaikesta mitä minä näen siitä, niin ulkoisesti kuin sisäisesti... ulkoisesti se tyttö on... aivan kamalan söpö! Sisäisesti aivan mahdottoman hieno persoona, suuri sydän ja kultainen ihminen kaikin puolin. Fyysisesti ehkä pieni, mutta sielultaan suuren suuri ihminen.
Kirjoitin sille kirjeen tällä viikolla. Siitä tuli seitsemän sivua pitkä ja kirjoitin sen tosiaan sinä päivänä. Ei voitu olla yhteyksissä suunnilleen koko päivänä ja minä sitten purin kaiken kirjeeseen. Kyllä, näin epätoivoinen minä olen mitä tulee kun puhutaan Aurinkotytöstäni. Ei sillä, oli se ihan mukavaa kirjoitellakin välistä kun siitä on jo aikaa kun viimeksi olen hälle kirjeen kirjoittanut. Se oli tykänny siitä kirjeestä ja lukenut sen ilmeisesti useammankin kerran läpi. Voiko parempaa saada aikaan kirjeellä?

Jepjep, eipä siis mitään kummempia minun elämään tässä. Oikeastaan aika hyvää, mikä on kummallista kun minusta on kyse, aina jotain huonosti. Ehkäpä tämä on ohi menevä tila taas kerran, mutta täytyy kyllä toivoa ettei se niin ole.
Tulevaisuuden suunnitelmiakin tuossa on vähän piirrelty päähän ja pilvilinnoja rakenneltu, mutta niinhän sitä elämässä pitää vähän tehdäkin, eihän tästä muuten mitään tulisikaan. Tuntuu vain että nykyisin minulla on hirveän vähän sanottavaa blogilleni, en tiedä mistä se johtuu... Kun muistelee vaikka joskus aikoinaan, tuli kirjoitettua jopa useaan kertaan viikossa ja nyt ne voivat olla kerran kuussa, jos edes sitäkään. Ei vain yksinkertaisesti taida olla yhtään mitään sanottavaa. Kait minulla sitten on enemmän sanottavaa kun asiat menee huonommin? Tiedä häntä, se on vain aika hauska huomio.