Etäsuhde...

Nyt on tässä tullut tässä elettyä etäsuhteessa tämän nykyisen tyttöystäväni kanssa jo jonkin aikaa. Voin sanoa että tuo asia on kovin ristiriitainen. Tavallaan on varmaan ihan hyväkin että on hieman välimatkaa niin ei ole ihan iholla koko aikaa ja kumpikin saa halutessaan ilmatilaa hengittämiseen, mutta sitten se toinen puoli... ikävä on kova, se on aivan uskomattoman kova välistä eikä siitä oikein pääse ylitse, monena yönä olenkin viime aikoina nukahtanut hänen kuvansa ääreen. Toisaalta senkin kestää kun tietää mitä lopulta voikaan saada, sitten kun pääsemme elämään ihan yhdessä ja niin. Siihen on tosin vielä jonkin verran aikaa kun tämä suhde ei muutenkaan ole sieltä ihan yksinkertaisimmasta päästä, mutta eipähän ainakaan ole kovinkaan tylsää kerrottavaa muille, ei ihan perinteinen rakkaustarina.

Välimatkaa on kyllä paljon, sitä on useita satoja kilometrejä ja vähän päälle. Se ei ole tähän mennessä haitannut koska minä saan irti todella paljon jo siitä että saan puhua hänen kanssaan puhelimessa. Minä rakastan sen ääntä! Voisin puhua vaikka kuinka kauan tai sitten olla vain ja kuunnella kun hän puhuu. On tullut sekin huomattua vaikka kuinka monesti kuinka hankalaa sen puhelun lopettaminen on, se aina venyy ja venyy kunnes on ihan pakko lopettaa ja silloinkin se tuntuu tosi hankalalta. Monesti puhelun päätteeksi jäänkin makaamaan johonkin se puhelin vieressä. 
Sitten kun nuo puhelut eivät todellakaan ole mitään lyhyitä vaan ne kestävät yleensä useita tunteja. Sitä ajan kulua ei edes huomaa siinä. Sitä vain puhuu ja puhuu kunnes huomaa että onkin mennyt lähemmäksi kuusi tuntia tässä, ihan käsittämättömän mieletöntä. 
Tai sitten jotkut keskustelut muita reittejä pitkin... kerrankin tässä meni yli 12 tuntia puhuessa tietokoneen välityksellä, kaikkea sitä. Eikä edes silloinkaan huomannut sitä ajan kulumista ollenkaan.

Hassua on myös se kuinka tavattiin. Tämä tyttö tuli kehumaan minun polvista rikki revittyjä farkkuja! Silloin aikoinaan keväällä/kesällä. Sitten vielä jonkin aikaa meni vain jutellessa siitä mm. kuinka hän haluaa ne itselleen ja kaikkea muuta vastaavaa. Lopultahan siinä kävikin niin että tyttö sai itselleen sen pojan joka niitä kyseisiä housuja jalassaan piti.
Minä itse asiassa ihastuin tuhon tyttöön jo aika nopeasti, sen ulkonäkö viehätti todella minun silmääni ja sen tyyli puhua, jo siitä paistoi läpi sen luonne, mutten minä mitään sanonut. Tämä oli jo siis silloin kesällä. Siinä vain oli jotain johon pystyin samaistumaan ja tuntui jotenkin turvalliselta ja lämpimältä ihmiseltä... Juuri sellaista jollaista minä kaipaan. Minä olin myyty. Pidin sitä kyllä kauan salassa muilta ja tavallaan itseltäni, koska tiesin että siitä olisi voinut jo silloin seurata vaikka mitä, niin kuin siinä lopulta sitten kävikin. Suhteemme on aiheuttanut mustasukkaisuutta ja katkeruutta joissakin ihmisissä.
Mitä enemmän minä hänen kanssaan puhuin niin sitä enemmän nuo ajatukset luonteesta yms. sekä tunteeni häntä kohtaan vahvistuivat. Se oli todella uskomatonta huomata miten me ajateltiin asioista todella samalla tavalla ja minun olisi vaikea vieläkään uskoa meitä riitelemässä kovinkaan pahasti. Ollaan jopa hyvin samankaltaisia luonteeltamme, herkkiä romantikkoja, haaveilijoita... vaikka mitä.

On meillä myös poikkeavuuksia. Ulkoisesti ollaan sellainen pari että moni kyllä saattaa ihmetellä että miten noin erityyliset henkilöt ovat toisensa löytänyt. Siis me ollaan melkein kuin yö ja päivä ulkonäöltämme. Yleensä tämän kaltaiset henkilöt ei varmaan edes kohtaisi toisiaan missään. Ihan eri planeetoilta mitä tyyliin tulee. Minä olen tällainen mustiin pukeutuva pitkätukkainen metallityyppi ja tyttö on lähempänä jotain hippityttöä, sellainen söpö pörröpää, että näin. Olen kyllä todella onnellinen että ollaan kohdattu, sanoin kuvailemattoman onnellinen siitä.
Me ollaan kuitenkin lopulta aika saman tyyppisiä ihmisiä sisäisesti, ajatusmaailmaltamme ja kerta toisensa jälkeen meidän ajatukset sekä tunteet kohtaa edelleen todella hyvin, ymmärrämme tosiamme erittäinkin hyvin. Tulee melkeinpä usein puhuttua tavallaan toisen suulla samalla kun puhuu omallaan.

Me ollaan molemmat melko ujoja ihmisiä. Siksi me ollaan kuulemma niin suloinen pari. Sen huomasi erityisesti alussa kun molemmat pyytelee anteeksi ja kaikkea muuta tuollaista ihan vain varmuuden vuoksi. Nyt ollaan todella vapautuneita yhdessä ja tooooosi kaukana ujoista, ainakin niin kauan kun on vain me kaksi.
Kyllä ujotkin osaa keskenään pitää hauskaa ;o

Rakastan hänessä kaikkia sellaisia pieniäkin juttuja kuten esimerkiksi, kuinka moni tyttö nykypäivänä kirjoittaa poikaystävälleen kirjeitä perinteiseen tapaan? Minä en kauhean montaa tapausta ole kuullut viime aikoina, mutta minä kuitenkin tykkään tuollaisesta, arvostan sitä todella paljon. Niitä on todella mukava lukea teekupin ääressä sängyllä. Minä rakastan sen ääntä, hymyä, kasvonpiirteitä, silmiä, persoonallisuutta, aitoutta, rehellisyyttä, luotettavuutta, tyyliä kirjoittaa ja ilmaista asioita, luovuutta... Ihan kamalasti tulisi kaikkea mieleen ja varmasti sellaistakin joita en nyt tähän edes tajua kirjoittaa. Minulla on niin kauheasti tuosta kerrottavaa ja sitä ei millään saa järkevään muotoon tällaiseen tekstiin.
Meillä on yhdessä niin kamalan hauskaa ettei mitään järkeä! Se osaa olla uskomattoman hauska tyttö, ihan tajuttoman.
 
Nyt ollaan tässä, tilanteessa joissa molemmat tuntee yhtä voimakkaasti toisiaan kohtaan eikä voi olla erossa toisesta vaikka välimatkaa onkin ihan riittävästi. Se ei todellakaan meidän kohdalla ole este, se on vain hidaste. Eikä sitäkään hidastetta tule ikuisesti kestämään. Vielä me kävelemme käsikkäin yhdessä katsellen vaikka niitä koristepulloja siellä Ikeassa ;)
Vaikka itse sanonkin, me sovitaan todella hyvin yhteen, se on täydellinen tyttö minulle, kaikkea sitä mitä olen hakenut ja vielä täsmää siihen ihanteeseen mikä minulla on päässä ollut. Hassua miten muutkin ihmiset sitä sanoo, että sovimme niin loistavasti yhteen. Ja kaikenlisäksi tämä tyttö on minun ensimmäinen ja toivottavasti se viimeinen, hän on se jonka kanssa haluan jakaa elämäni.
Minä haluan koskettaa sen kasvoja, tuntea hiukset sormillani, painaa pään rintaani vasten... Minulla on ikävä.

Minä en halua koskaan luopua sinusta...
Ethän ikinä mene pois?